Jassoo, siitähän on melkein kuukausi kun olen tänne viimeksi jotain rustannut . Onpa tässä ollut ohjelmaakin, kun belgien jto:n taulukoita piti päivitellä ja siinä rytäkässä hajosi tietokoneen kovalevy. Appiukon vanha kone saatiin hätäapuun, että sain kaikki tarvittavat tiedot Koiranetistä etsittyä, mutta sittenpä suljettiin liittymä! Vanhassa koneessa ei ollut kunnon virustorjuntaa ja niinpä rikollisjärjestöt olivat käyttäneet liittymäämme ja hajottaneet siinä samassa modeemin . Sonera oli sulkenut liittymämme ja saatiin se vielä aukikin, mutta appiukon kone on tuhoon tuomittu (onneksi se oli kivikautinen). On siis tietokoneella käyty vain ihan pakollisesti, mutta nyt oma kone toimii uudella kovalevyllä, tosin vanhan mukana meni jonkin verran ohjelmia mitä ei olla vielä saatu uuteen. Kotisivujen päivittäminen on siis ainakin jäissä ja nyt pitäisi vissiin ladata uudelleen nuo videokameran ja kameran ohjelmat, että pääsis niitäkin purkamaan.

 Ohjelmaa on siis ollut sen verran, että Raisankin treenaus on ollut välillä vähän niin ja näin. Ei aina ehkä ihan ajatus mukana ja jonkin verran huomasin suunnan menevän ehkä alaspäin, mutta nyt sekin asia on korjattu. Tosin voipi se johtua ihan tuosta nielutulehduksestakin, mikä todettiin eilen. Raisan syöminen on ollut heikompaa ja pään nostelua, pään ravistelua ja kesken syömisen heinän haukkomista, mutta kuitenkin kiire kupille kun sen nostan pois. Käytiin sitten eilen tarkastukssa ja isothan ne nielurisan pallukat oli, vasemman puoleinen tihkusi vähän verta. Nyt on 10 päivän antibioottikuuri ja katsotaan sitten uudestaan. Jos ei asia korjaannu, niin ainakin pyysin että leikattaisiin heti.

IPM:n leirikin on leireilty ja tuli ajatuksia herättäviä juttuja. Leiri oli rankka, eikä sillä ollut mitään osuutta että joka yö unet olivat korkeintaan 5 tuntia, mutta sitäkin hauskempi. Kyllä sai nauraa maha vääränä ja tuli jälleen uusia tuttuja. Ensi vuonna toivon mukaan leiri uudelleen Itä-Helsingin alaosaston kanssa ja noutokapulan heittoharjoitukset täytyy aloittaa nyt hyvissä ajoin, että pestään tuo toinen porukka. Taisi olla vaan niin, että IPM:n porukkaa piti pystyssä heittokisassa ainut selvinpäin olija . Pitänee vissiin harjoitella kännissä kapulan heittelyä. Viimeisenä iltana myös sing star laulut soivat aina aamu viiten asti ja aamupalalla kuitenkin ensimmäisten joukossa puoli ysin jälkeen. Leirielämästä palaudutaan pikkuhiljaa ja taas kohta on uusi leiri, tosin nyt pari päivää lyhyempi . Alla vähän päivityksiä meidän tekemisistä.