Ei paljon pikkujoulujen jälkeisenä päivänä tampata jälkiä, mihin pitää kyykkiä nameja ja yrittää pitää tasapainoa . No sen yhden jäljen sain tehtyä, koska painostusjoukot olivat kovat. Mut tultiin repimään yöpymishuoneesta ylös ja eikun sateeseen taiteilemaan. Yhä edelleenkin jälki oli lyhyt, koska kylvin nameja 2 per askel (ei enää kolmea) jotain 25-30 metriä. Mutta olin kyllä onnellinen sillä nyt oli eka jälki kun pystyin menemään täysin löysällä liinalla koko matkan (muistaakseni vai vieläkö muisti pätki tuossa vaiheessa?). Raisaa ei häirinnyt pölpöttävä ihmissakki perässä (kommentit oli sitä luokkaa että pikkujoulut takana, mitä lie periä katselivat ) ja kertaakaan ei pää noussut, mutta eipä se nyt ole koskaan muulloinkaan noussut vaikka häiriössä on jälkiä ajettukin. Kommentit jäljen ajosta olivat hyviä koiran osalta, mitä nyt ohjaaja sai töttis nimityksen ja luulen että kyseisen ihmisen kanssa vielä näistä tötteröistä ja kukkahatuista keskustellaan (toivon mukaan oikeinkin antoisasti ). No, töttis tuli siitä kun jäljen päässä oli pieni ruokakasa. Tottahan se on että jäljen pitäisi olla se pääjuttu, eikä se loppu mutta aikoinaan Tatzin koulutin nimenomaan niin (että jälki on se tärkein) ja jossain vaiheessa piti sitten tehdä pääasia siitä jäljen päästä (nyt kuitenkin on tietty erilainen koira). Täytynee laittaa vähän kyselyä muuhunkin suuntaan, että kummin nyt teen. Raisasta sen kyllä näkee, että vauhti alkaa pikkuhiljaa (vaikka nyt menikin löysillä) kiihtyä vaikka muuten koira toimi samalla lailla koko pikkuruisen jäljen. Joka tapauksessa tosi tyytyväinen olen nyt tuohon tarkkuuteen tässä vaiheessa.