Palloleikkejä on harrasteltu ahkeraan ja kovin tuntuu vietit kohoavan. Eilen sain ihan kivan tällin leukaperiin, kun Raisa leikki narupallolla ja tietenkin narusta kiinni pitäen. Jotenkin se pallo sitten lipesi otteesta ja pamahta meikäläisen leukaperiin. Kyllä pieni koira saikin sen kimpoamaan aika vauhdilla .  Tajusin myös, että olen tehnyt itselleni ihan kivan "palveluksen". Raisan meno lenkeillä on taas äitynyt aika rasittavaksi ja lähinnä silloin kun tullaan tuossa meidän tiellä kotia kohti. Neiti kohoaa kummasti ja alkaa se peevelin paini siitä hyökitäänkö mun käsiin, jalkoihin tai olkapään yli roikkuvaan remmiin. Ensisijainen kohde on tuo remmi, mutta kun se menee taskuun tai saan sen repimisen muuten loppumaan, niin sitten vielä pientä yritystä muuhun kohteeseen. Eilen Raisalta tuli pientä vastalausettakin taas vaihteeksi, kun piti oikein kunnolla puistella. Kun asiaa mietin, niin tajusin että olen idioottimaisesti lenkin päätteeksi (en ihan aina) ottanut pihassa pallolla leikkituokioita. Nyt Raisa alkaa  kohoamaan jo siitä kun mennään kotia kohti. No, eipä tehdä tästä ongelmaa vaan laitetaan Raisa ruotuun .  Mietin vain kun esim. viimeisen viikon aikana tuo hyökkiminen on vain vahvistunut ja nyt keksin syynkin. Mieli on sinänsä hyvä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa leikkien suhteen. Koira nousee tietyissä tilanteissa. Nytpä alamme käymään kentällä, kun siellä on aurattu ja teemme saman asian sinne eli autosta suoraan palloleikkeihin tai patukka leikkeihin.

 Raisa kävi myös leikkimässä maalimiehen kanssa ensimmäistä kertaa. Aloitin itse leikittämisen ja sitten vaihdettiin maalimiehelle. Raisahan ei moisesta ollut moksiskaan, kuten arvelinkin ja homma toimi erinomaisesti. Raisa saalisti rättiä hyvin ja puri hyvällä ja lujalla otteella, niinkuin tämän ikäinen nyt vain voi. Ei huonolta näyttänyt lainkaan ja en huomannut eroa siinä oliko leikittäjä minä vai vielä vieras maalimies. Kevättä siis odotellessa ja toivon mukaan aurinkoa, että lumet sulaa ja saadaan kenttä sulaksi.